Jossain luki, että Berliinissä ei ole yhtä suurta nähtävyyttä, vaan nähtävyys on koko kaupunki. Mielestäni tämä on hyvin sanottu. Berliiniä voi kokea, vaikka ei kävisi museoissa tai tv-tornissa.
Kävin kuitenkin nähtävyyksistä, esimerkiksi tv-tornissa. Kuva alla on itsetehty, vaikka näyttää postikortilla. Näkymät olivat hyvät ja hissi nopea, 6 metriä sekunnissa.
Berliiniin liittyy myös kipeitä ja arkoja muistoja historiasta. Näitä on kuitenkin tuotu esille. Melko vaikuttava on esimerkiksi Grunewaldin aseman raide 17, jossa on muistomerkki pakkosiirroille Berliinistä.
Jokainen laatta kertoo yhden junan päivämäärän, määränpään ja pakkosiirrettyjen ihmisten lukumäärän.
Paikka oli mielestäni hyvin koskettava ja yksinkertaisuudessaan puhutteleva. Raiteille noustiin muuten edelleen toimivalta asemalta.
Holokaustista oli myös muistomerkki aivan keskustassa.
Juutalaisuuden museossa oli teos, jossa oli rautaisia päitä tyhjässä tilassa. Käsitykseni mukaan niiden päällä olisi saanut kävellä ja kuulla kirskuntaa, joka aiheutuu niiden hankautumisesta toisiaan vasten. Kukaan vieraista ei kuitenkaan tohtinut sillä hetkellä kävellä, kun itse olin paikalla, joten en halunnut jostain syystä olla ainoa.
Muistomerkit ja teokset on tehty mielestäni taidokkaasti ja ajatuksella, mutta ilmeisesti niistä on ollut paljon keskustelua (ainakin erään opaskirjan mukaan).
Brandenburgin portti on tunnettu Berliinin maamerkki. Nyt sen taakse oli tehty fanipuisto tai alue, jossa oli mahdollisuus tunnelmoida jalkapallon mm-kisahuumaa.
Kaupunki elää ja muuttuu aikojen mukana. Nyt jälkikäteen tiedämme, että hieno puisto sai nauttia isoista juhlista ja toisaalta juhlivat ihmiset saivat juhlia hienossa paikassa.
Yksi asia, jota suomalaisena voi pitää nähtävyytenä, ovat yleisöpuhelimet. Niitä ei juuri Suomessa näe. Berliinissä niitä oli varsinkin asemilla.
Yöllinen raiteiden hiominen oli myös hauska nähtävyys, vaikkakin arkinen ja tavallinen.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti